Tässä on nyt pari päivää ollut aika perusoleskelua.. Virkkaushommat etenee ja tein tuossa isälle ja papalle juuri isänpäiväkortit! En pölkkynä ottanut kuvaa ennen kuin suljin kirjekuoret, mutta tarvikkeiksi riitti neljä A4-kartonkia, liima,sakset , hopea maalitussi ja musta tussi.
Aloitin kortien tekemistä jo eilen ja viilsin sitten sormeni auki kun leikkasin pieniä paloja kartongista.. Sattui se legendaarinen “tuikkaan sakset läpi kartongista ja pidän yhtä sormea suoraan siinä kohdalla, josta saksien terä tulee läpi”.
Korteista tuli ihan kivat, leikkasin sinisen ja kullankeltaisen kartongin puoliksi ja puolikkaista taitoin korttipohjat. Isälle tietysti sininen ja papalle se kullankeltainen. Sitten leikkasin harmaasta kartongista jakoavaimen ja vasaran muotoiset palat. Harmaasta kartongista tuli myös naulojen ja muttereiden muotoisia paloja. (Juuri noita muttereita leikatessa viilsin sormenikin..)
Isän kortti
Liimasin jakoavaimen muotoisen palan siniselle korttipohjalle niin, että se menee molemmille uloimmille sivuille, vähän niinkuin taittuu kortin mukana. Sitten leikkasin mustasta kartongista palan, joka istuu hyvin kortin sisäpuolelle vasemmalle taittokohdasta katsottuna. Koristeeksi laitoin kaksi teipin palaa vastakkaisiin kulmiin. (Ihan hyvin pysyy pelkällä liimallakin, mutta näyttää kivalta!)
Mustalle pohjalle kirjoitin onnittelutekstin hopealla maalikynällä. Kyseisellä kynällä myös tein yksityiskohtia jakoavaimeen ja muttereihin, jotka liimasin sinne tänne korttiin. Reunustin myös mustan alueen kortin sisäpuolella tuolla maalikynällä.
Mustalla tussilla tein “tikkikuviota” kortin reunoihin, niin ulko- kuin sisäpuolellekin.
Papan kortti
Tein samanlaisen mustan pohjan kortin sisäpuolelle, johon siihenkin kirjoitin maalikynällä onnittelutekstin. Muuten oikeastaan samalla tavalla tein molemmat kortit, paitsi että papan korttiin olin leikannut vasaran muotoisen palan, jonka liimasin ja koristelin maalikynällä. Samoin naulan muotoiset palaset, jotka liimasin sinne tänne korttiin.
Että semmoista, nyt on kortit jo postilaatikossa ja lähdössä ajamaan tehtäväänsä tulevana isänpäivänä!
Huomenna on sitten se koulussa vierailu edessä, saa nähdä pääsenkö aloittamaan opiskelun heti vai esim. joululoman jälkeen!
Laitoin eilen tilaukseen sähkötupakkapaketinkin, sitä sitten odotellessa!
Olipas aivan mahtava keikka!! Mentiin paikan päälle jo klo 22.00 jolloin alkoi lipunmyynti.
Istuttiin siinä avosiipan kanssa ihan rauhassa ja hän joi pari olutta ja minä kolme karpalolonkeroa. (koko illan aikana siis.)
Kun kävin ensimmäisen kerran tupakkakopissa niin paikalle ilmestyi joku ihme herrashenkilö joka alkoi jauhaa: “Mä oon ihan varmasti nähny sut jossain.” itse en ollut koskaan kyseistä henkilöä nähnytkään ja kunhan siinä hymähtelin vastaukseksi, vedin savukkeeni ja menin istumaan rakkaani kanssa ja jatkamaan iltaa.
Myöhemmin eräs vanhempi pariskunta istuutui pöytäämme (romanttisesti sylikkäin samalle tuolille) ja he sitten olivat siinä aikansa puhellen keskenään. Itse sain odottaa lähes koko ajan avosiippaani takaisin juomanhakujonotuksesta. Kun hän viimein saapui paikalle, ailkoi vanhempi pariskunta haihtua tanssilattian puolelle.
Klamydia aloitti soittamisen klo 01:00 (luulin että olisivat aloittaneet jo 24:00 niinkuin yleensä!) ja tupa oli ihan täynnä väkeä! Menimme tanssilattian nurkkaan, josta näki edes hieman bändistä. Loppuillasta kuitenkin olimme ajautuneet lähes aivan lavan eteen! Osaksi ehkä siitä syystä, että kun Klamydia soitti biisinsä “Paras perse (Of the Universe)” niin yksi tyyppi siinä katteli minua ja avosiippaani ja laulaessani biisiä hän tuli kuikistelemaan takamustani. Kun oikein nostin vähän paitaa niin sitten tämä kyseinen tyyppi suorastaan työnsi minut ja avosiippani lähes lavan eteen.. x)
Oli hiano fiilis, muutamaa örveltäjää lukuunottamatta! (Onneksi lensivät pihalle..) Ja Vesku veti taas aivan mahtavan shown!
Oli kaiketi kolmas kerta kun olin katsomassa Klamydiaa.. Ja aion mennä uudestaankin! 11.11.2011 Music Club Americanossa olisi Petri Nygård, mutten ihan niin paljon tyksi että olisi pakko livenä nähdä… Tai en oikeastaan tyksi ollenkaan…
Juu, tuossa tunti takaperin sain täydellisen sätkyn kun huomasin, että Niku ei tullut kanssani parvekkeelle kun menin savukkeelle. Kokeilin myös laittaa raksuja kuppiin, mutta kissaa ei näkynyt.. Katsoin kaikki mahdolliset paikat läpi kaappeja myöten.
Eipä löytynyt poikaa ja menin katsomaan rappukäytävästä. 2. ja 3. kerroksen tuuletusparvekkeiden ovet olivat sepposen selällään (hemmetin tuuletusparvekkeilla sauhuttelijat, käyttäkää OMAA parveketta!).
Sitten ei ollutkaan muita vaihtoehtoja kuin mennä etsimään pihalta. Mentiin avosiipan kanssa ulos ja kierrettiin rakennusta. Itse etenin nopeammin ja olin jo purskahtamaisillani itkuun, kunnes kuulin takaani “Katos kuka löyty!”.
Nyt poika lötköttää kaikessa rauhassa tuossa vieressä ja ei hitsi sitä puskemisen ja kehräyksen määrää kun päästiin sisälle sen kanssa. Annoin pikkuselle paljon herkkuja onnellisena siitä, ettei se lähtenyt kauas kotoa.
Toivon vaan nytten ettei tuo kissa ala kirjaimellisesti huutaa kun haluaisi ulos.. En aio ottaa sitä vähään aikaan kanssani parvekkeelle, koska pelkään että se hyppää alas kun alimmassa kerroksessa asutaan.. Ei ole ennen hyppinyt, mutta nyt pelaan varman päälle.
En osaa edes arvioida, kauanko se ehti olla ulkona.. Toivotaan että on edelleen kiltti ja hemmottelunhaluinen kotikissa pikku seikkailusta huolimatta!
Oli muuten törkeää mitä tekivät käärmeille ja varaaneille kun katsoin 45 minuuttia, jossa oli juttu käärmeennahkatuotteista! Teki ihan pahaa katsoa… Miksi pitää kiduttaa viattomia luontokappaleita?
On perjantai-ilta, ajat autoa.. Mieti millainen on auto jota ajat. Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi. Ketkä ovat autossa kanssasi? Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin. Mitä kappaletta kuuntelette? No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin. Yhtäkkiä hullu kuski törmää teihin takaapäin! Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
Osutte hidastetöyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle tien viereen. Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon. Et kuule muuta kuin hiljaisuutta….. hiljaisuutta….. hiljaisuutta…..
Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja suurissa kivuissa ettet pysty edes puhumaan. Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat ikuisuudelta. Viimein kuulet jotakin. Kuulet ambulanssin sireenin, etkä koskaan ole ollut niin helpottunut. Makaat siinä, vieläkin autossa, ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja ystäviä, entisiä rakastajia. Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta. Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut paareille ja nostavat ambulanssiin.
Sinä olet yksin. Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita. Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi. ‘Kuolenko minä?’ ‘Missä ystäväni ovat?’ ‘Ovatko he kunnossa?’ ‘Mitä minulle tapahtuu?’ Kuolitko sinä vai et? Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa…..? He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat. He ovat kaikki poissa. Et koskaan enää näe heitä. Ja mitä sinuun tulee….. Myös sinä kuolit.
Odota, sinä vain kuvittelit….. Eikö totta? Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut? Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle? Ajattele sitä….. Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi kanssa. Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit. Valitsitko nämä neljä ihmistä viisaasti…..? Vai toivotko, että joku muu olisi ollut autossa kanssasi? Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka IKINÄ kuulit. Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa kaikille heille kuinka heitä rakastit?
Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi viimeisen kerran, että rakastit heitä? Etkö toivo, että olisit voinut suudella poika/tyttöystävääsi viimeisen kerran? Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka paljon pidit hänestä? Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen kerran? Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?
SINULLA ON YHÄ! Jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan seinääsi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille, että välitän teistä todella paljon, sillä sitä ei koskaan tiedä, mitä voi tapahtua Ja muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi. Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja tarkoita sitä kun itse sen sanot. Jos sinä et kopioi tätä niin olet kylmäsydäminen etkä välitä rakkaimmistasi. Tämä voi olla sinun viimeinen mahdollisuutesi…
Olikin sitten sen Ahlman-instituutin suhteen semmoinen juttu, että vaativat aiemman tutkinnon. Mrr!
Joten ajattelin nyt sitten käyttää hyväksi aikani täällä ja suunnittelin suorittavani laboratorioalan perustutkinnon loppuun! ehdin varmaan suorittaa sen jopa ennen kuin avosiippa valmistuu autopuolelta. ;D
Kurjaa vaan kun on tupannut unohtumaan asiat (jotka kuitenkin oppii nopeasti kun pääsee opiskeluihin kiinni) enkä ole varma, osaanko enää käyttää tuota laskintakaan.. Tässä on nyt melkein vuosi vierähtänyt siitä kun jätin opinnot Hämeenlinnassa kesken..
Jollakin tavalla olen kuitenkin ikävöinyt ammoniakin ja estereiden katkua.. Kuten myös hirviölaskuja, neutralointia, suojalaseja ja tietysti mun rakasta labratakkia!! (Joka sekin jäi kouluun?)
Tyhmyyttäni taisin myös hävittää kaikki paperit opiskeluajalta… En tiedä, onko edes työvihko tallessa! Ei niillä muilla papereilla niin väliä, mutta kun sinne vihkoon tuli merkattua kuitenkin kaikki muistisäännöt laskuihin ja kaikkea muuta turhanpäiväistä, mutta tärkeää…
On myös suuri mahdollisuus, että kun nyt aloitan taas tuon kyseisen alan, niin en välttämättä saa kauheasti hyväksilukuja, koska jos kurssien nimet ovat muuttuneet (vaikka sisältö olisi sama) niin niitä ei hyvitetä.. On kuitenkin se 48 opintoviikkoa 120 suoritettuna niin ei oikein huvittaisi ihan alustakaan aloittaa. Jos kuitenkin joudun käymään kaiken uudestaan, saatan harkita oppisopimusta.
Kun tämän kompastuskiven saa alta pois niin voi alkaa tosissaan harkita seuraavaa siirtoa ja mennä vaikka ammattikorkeakouluun opiskelemaan alaa lisää tai sitten jotain aivan muuta. Tiedä sitä, mitä tässä parissa vuodessa vielä tapahtuu.
On suuri todennäköisyys, että muutetaan sitten kun koulut on käyty, lähemmäs kotokontuja ja Lahdessa minulla sitten olisi mahdollisuus suorittaa eläintenhoitajan pt ammattikoulussa, jos nappaa enää toisen asteen koulutukseen hakea.
Mahdollisuuksia on paljon, joten ei ehkä kannattaisi edes yrittää miettiä etukäteen vaan antaa virran viedä. Olen kuitenkin 65% sillä kannalla, etten noita labrahommia tuu työkseni tekemään. Mutta toisaalta, mistäs sitä tietää vaikka tykästyisinkin johonkin mahdolliseen työssäoppimispaikkaan? Ei sitä ikinä tiedä mihin pääsee ja haluaako sieltä sitten lähteäkään…
Auttaa vähän tähän arsesta revittyyn rahatilanteeseenkin tuo opiskelu tässä välissä. Eivätpä tainneet myöntää mulle tällekään kuulle asumistukea, eikä soskusta oo kuulunut vieläkään mitään toimeentulotuen tiimoilta. Että näin.
Löysin itseni taas miettimästä, mitä todella haluan tehdä. Viimeksi vahva tunne siitä tuli puolisen vuotta takaperin kun olin “tallityttönä” avomiehen äidillä. Silloin minut valtasi ajatus, että eläinten kanssahan olen viettänyt suuren osan elämästäni ja niin haluaisin jatkossakin olevan! Sysäsin kuitenkin silloiset ajatukset syvälle mielen uumeniin ja nyt ne taas tulivat esiin.
Ehkä syy sille, miksi työnsin ajatukset pois oli se, että koulutuspaikkoja ei ollut lähimainkaan, ja ajattelin että oppisopimuskaan ei onnistuisi. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja laitoin vapaamuotoisen hakemuksen Ahlman-instituuttiin Tampereelle klinikkaeläinhoitajan koulutukseen.
Kurjaa, että he toivovat että hakijoilla olisi alla terveyden- tai eläintenhoidon perustutkinto ja/tai työkokemusta. Yritin kuitenkin vakuuttaa hakemuksessani, että olisin pätevä opiskelija, vaikka aiempaa koulutusta ei ole, eikä virallista työkokemusta. Pienestä asti ollut kuitenkin kaikenlaisten eläinten parissa ja imenyt tietoa niin televisiosta kuin kirjoistakin kuin sieni, eikä loppua näy.
Ajattelin myös parantaa mahdollisuuksiani ja yrittää päästä työkkärin kautta työkokeiluun (vaikka sitten vaan lemmikkieläinkauppaan) ja saada sitä kokemusta sitten sieltäkin suunnalta. Asiakaspalvelutyöstä, jota on tullut tehtyä, on varmasti apua, kuten myös keskeyttämästäni laboratorioalan perustutkinnosta. Aloin myös ajatella, pitäisikö minun suorittaa Porissa kyseinen tutkinto loppuun? Kiinnostus ei ole ihan kymppi, mutta jos ei muutakaan niin miksi ei?
Voisin yrittää keskustella tuosta työkokeilujutusta kun 14. päivä pitää joka tapauksessa raahautua taas työkkärin penkille nököttämään. Toivotaan vaan, että onnistuu! Aikaa olisi kuitenkin viisi kuukautta, ennen kuin tuo eläintenhoitajan koulutus alkaisi (jos edes pääsen haastatteluun, saa nähdä..).
En jaksa innostua ajatuksesta vielä täysin, koska on 80% todennäköisyys, että en pääse kouluun. Siitä tietoa sitten odotellessa! Tietysti olisin aivan onneni kukkuloilla, jos jollain ihmeen tavalla pääsisinkin opiskelemaan sitä, mitä olen koko elämäni halunnut tehdä! Mahdollisuudet vaan ei oo nyt mun puolella. Yksi vaihtoehto tietysti olisi mennä opiskelemaan se eläintenhoitajan perustutkinto ammattikouluun, mutta kun ei taida ihan tässä lähellä olla mahdollisuutta.. Ja sen lisäksi; opinnot kestäisivät sen kolme vuotta (suorittaisin ehkä kahdessa..).
Tuo aikuiskoulutus olisi siitä ihan täydellinen, että sen suorittaa vuodessa. Eikä matka Tampereellekaan olisi ylitsepääsemätön ongelma, sillä lähiopetusta taisi olla suurinpiirtein 3-5 päivää/kk. Täydellinen opiskelupaikka? Kyllä! Ainakin minulle, joka en oikeen välitä koulun penkillä istumisesta tai koko termistä “koulu”.
Tuntuu kuin olisin ollut koko ajan ihan hukassa peruskoulun jälkeen.. On tuntunut siltä, etten tiedä yhtään mitä haluaisin tehdä, vaikka olen tiennyt sen varsin hyvin ja kauan. En ehkä osannut ajatella asiaa kun piti silloin yhdeksäsluokkalaisena päättää, että mitä nyt haluaa sitten tehdä.. Tai sitten en uskaltanut vaan tarttua toimeen, koska pelkäsin, että minua ei oteta opiskelemaan tai että petyn kun ala ei olekaan sitä mitä kuvitteli sen olevan..
No kävinpäs sitten siellä työkkärissä.. Eikä ne varmaankaan edes laittanu minkäänlaista merkintää että kävin siellä! Se muija vaan sanoi että “En mä voi tehdä tässä mitään kun sulla ei oo tota yhtä työtodistusta, saan sulle ajan vasta 14. päivä.” !!!!!
Elikkäs taaaaas menee tosiaan se asumistuki.. Ei voi minkään, pitää vaan yrittää keksiä jotain.
Otin hiustenpidennyksetkin pois ja järkytyin, kuinka paljon oli omaa tukkaa mukana! Onhan se niin että ihmiseltä lähtee yhden päivän aikana tosi paljon hiuksia ja ne pidennykset oli olleet melkein kaksi kuukautta… Mutta oli se kyllä jännä näky..
Värjäsin myös hiukset (taaas) mustaksi.. Mikähän kumma siinä on että aina näin syksyn aikana kun lähestytään talvea niin on pakko laittaa hiukset mustaksi?? Joka vuosi sama juttu..
Laitoin huutonettiin myyntiin nuita mikrorenkaita (tummanruskeita) kun on niitä kolme rasiallista enkä tarvitse niitä kun tilaan yhden rasian mustia (jotta voin laittaa säästämäni pidennykset taas joskus). Onhan siellä noita virkattuja juttujakin ja laitoin myös muutaman pelin..
Eipä tässä tän kummempia, taidan alkaa hakkaamaan Phantasy Star Universea pleikkarilla.. ;D
